Söin lounasta erään työpaikan ravintolassa. Oli ruuhkaa ja löysin paikan pöydästä, jossa oli jo eräs seurue. Söin ja tietenkin kuulin sitä keskustelua, jota seurue kävi läpi. Erityisesti minua havahdutti lause, jonka kuulin ja johon kukaan seurueen jäsen ei kiinnittänyt mitään huomiota. Koin lauseen olevan ihmisille niin itsestään selvä, ettei se aiheuta reaktiota, ei aiheuta lisäkysymyksiä, ei mitään tarvetta pohtia sitä sen enempää. En tiedä mikä oikeastaan, siinä tilanteessa, oli merkittävämpää: se, että lause ylipäätään sanottiin vai se, ettei se aiheuttanut mitään reaktiota? Se lause oli:
”Ei minua kiinnosta se, että onko mun työlläni merkitystä, minua kiinnostaa vain se, että saanko esiteltyä sen pomolleni niin, että työni vaikuttaa hänelle merkitykselliseltä.”
Tuossa lauseessa piirtyy esiin kokemus, jossa työntekijä on kadottanut kyvyn merkityksellistää työnsä. Tai kyllähän hän merkityksellistää työnsä, mutta suhteellisen ohuesti, itsensä merkityksellisyyden kaavasta kokonaan kadottaen. Miten paljon heitä työelämässä onkaan, merkityskykynsä kadottaneita ihmisiä?
Ja miten paljon onkaan organisaatioita, työpaikkoja, jotka eivät anna mahdollisuuksia merkitykselliseen työhön? Miten monta organisaatiota onkaan, jossa merkityksellisyys jätetään ihmisen omalle vastuulle? Merkityksellisyys ei koskaan synny vain ihmisen omassa kuplassa, yksin tehtävänä mentaaliprosessina, vaan se vaatii konteksteja, kytkeytyneisyyttä ja suhteita (ihminen on suhdeolio)!
Ehkä se on niin, että tuota ajattelutapaa synnyttää se perinne ja maan tapa, jossa organisaatioiden strategioihin kirjaamansa merkitys- ja arvopuhe elää omaa elämäänsä abstraktissa narratiiviavaruudessaan unohtaen, että työ tapahtuu tosiasiallisessa, reaalisessa todellisuudessa, jossa kehot kanssaolevat ja jossa eri tavoin aistittavat käytänteet tuntuvat joltain, jossa ne aistitaan jonkinlaisina.
Ja siellä ne merkityksellisyydetkin syntyvät – käytänteitä todentavissa ja niitä läpielävissä kehoissa.
En tiiä.
Mutta tuntuu siltä, että kuilu merkitysnarratiivien ja ruumiillisen todellisuuden välissä on syvä kuin meri.
0 kommenttia