Miten se on mikä on minä on? – Oslossa koettua

Minä liikuin tänään,
oudoilla tavoilla,
minä liikuin tavoilla,
asetuin asentoihin ja suhteisiin,
joissa en ole ollut
ja jotka kuitenkin olivat tuttuja kuin se soratie,
jota lapsena kuljin kouluun,
kuin sen huoneen tuoksu,
johon nukahdin,
tuttuja kuin ne julisteet lapsuuden kodin seinällä.
Ja tuttuja kuin kuorsaavan isän ääni.

Minä yhtäkkiä muistan muistojani,
jotka luulin kadottaneeni.
Minä liikuin tavoilla,
jotka kutsuivat esiin aistitut asiat.
Minussa on muistoja,
sittenkin,
vaikka mieleni ei niitä muista.
Mutta ihoni on täynnä muistoja,
jotka tuuli,
jotka ruoho,
jotka toisen ääni,
jotka hiekka,
jotka talon seinä,
jotka kivinen vanha porras,
jotka alamäki,
jotka puinen pöytä,
jotka asennot toivat esiin.

Miten minä voin samaan aikaan olla tuhatvuotias,
joka muistaa kaiken,
ja se,
joka ihmettelee omaa jalkaansa,
kuin saatuaan uuden lelun
ja ihmetellen mitä sillä voi tehdä?

Miten tuhatvuotias voi kuulostella sitä miltä todellisuus tuntuu
ja miten se itselle ilmenee,
kun se kaikki on kerta tuttua,
jo miljoona kertaa koettua,
miljoona kertaa iholle vuodettua vettä,
tuulta, tulta, iloa ja sitä mitä ei edes tuhatvuotias muista.

Mihin minä oikein kadotin ruumiini?
Mihin se joskus jäi?
Milloin ja miten se tapahtui?

Kenen vuoksi minä sanoin,
että minulla ei ole kehoa,
että minä en ole muuta kuin älynä läsnä,
hiukan katseessa,
mutta silloinkin vain siksi,
että haluni kohteet olivat etäällä.

Kenelle minun oli todistettava,
että näkymättömäksi kuritettu keho ei uhkaa ketään,
mitään,
missään,
milloinkaan?

Minä asetin jalkateräni maahan siten, miten en koskaan ole niitä asettanut.
Minä kosketin asfalttia,
ruohoa,
soraa
ja betonia tavalla,
joka ei ole ollut minun tapani koskea.

Ja silti se,

mikä olen minä

oli se,

joka teki kaikesta niin tuttua,
kuin tuhatvuotisen elämän tuomaa selkeyttä,
jollaista on vain saduissa,
mutta silti se on myös minussa.

Kun minä huomaan tanssivani ampiaisen kanssa,
minä tiedän,
että jotain minussa on peruuttamattomalla tavalla muuttunut.

Miten sanoa se kaikki,
mikä virtaa sinä hetkenä,
kun tanssii mehiläisen kanssa?
Miten sanoa se kaikki,
mitä ihoon ilmaantuu sinä hetkenä,
kun tuntematon toinen ohimennen hidastaa kohdallani,
hidastaa,
antaakseen sen muutaman hetken hengityksiä juuri meille,
sinä hetkenä siinä,
ihan siinä,
kahden tuntemattoman kohdatessa.
Ja silti tämä kahden hengityksen mittainen jaettu momentti
oli kuin tuhat vuotta yhdessä kulkenutta rakkautta.

Please follow and like us: