Koulutehtävän yhteydessä piti pohtia yritysvastuuta ja sen tulevaisuutta. Tämä on minun ajatteluani:
KOHTI PLANETAARISTA TUNTUA – YRITYSVASTUU RADIKAALINA KUVITTELUNA
Tulevaisuudessa vastuullisuus ei ole organisaatioille enää erillinen temaattinen säie, vaan se saostuu osaksi organisaatioiden kulttuuria ohjaavaksi taustaorientaatioksi. Tähän tilanteeseen päästäksemme tarvitsemme syväuskomuksia hitaasti ja lempeästi vasaroivaa ajattelua ja siihen kytkeytyvää käytäntöä. Näin syntyy transformatiiviseen / evolutiiviseen muutokseen johdattelevaa työn uutta praxista. Tämä uusi kokonaisvaltainen työn uusi jäsennys on perustaltaan alati kehittyvää ja muuntuvaa ja jossa ei ole mahdollista erottaa organisaatiota työntekijästä, sillä organisaation muutos on työskentelevän ihmisen muutosta – ja päinvastoin. Viime aikoina jalansijaa on saanut mm. B Corp-liike, jonka tavoitteena on talousjärjestelmämme syvämuutos. Se luo standardeja, toimintatapoja, työkaluja ja ohjelmia, jotka muuttavat kapitalismin käyttäytymistä, kulttuuria ja rakenteellisia perusteita. Kaikista vastuullisuuspuheista ja niihin kytkeytyvistä sertifikaateista huolimatta organisaatioiden tosiasiallinen toiminta ei tahdo ohjautua puhutunlaiseksi – sillä edelleen vallitsee usko jatkuvan taloudellisen kasvun ensisijaisuuteen. Veli-Matti Värrin mukaan voimme puhua, vaikka kuinka paljon kestävästä kehityksestä, mutta mikään ei muutu, jos maailmaa koskevat perususkomukset pysyvät samoina. Värrin mukaan synnymme aina johonkin sosiokulttuuriseen ympäristöön, jonka puitteissa sosiaalistumme kaltaisiksemme. Sosialisaatio aloittaa työntekonsa välittömästi synnyttyämme ja se tekee työtään vastasyntyneen maailmaan suuntautuvassa ja yhteyteen haluavassa ruumiissa. Jotta meidän ylipäätään olisi mahdollista ajatella vastuullisuuden edellyttämää muutosta syväuskomuksiimme, on meidän etsittävä keinot tuosta alkuperäisestä maailmasuhteesta, ruumiillisesta suuntautuneisuudesta. Tähän suhteeseen on ekososiaalisen sivistysteoriankin mukaan asetettava huomiota. Arto O. Salosen mukaan ”Ihmisen minuus on väistämättä ruumiillinen ja siten aineelliseen maailmaan tiiviisti kytkeytynyt. Sama pätee älyllisen päättelyn ja keholliseen kokemukseen ulottuvien tiedon lajien suhteeseen. Nyt tarvittava muutos edellyttää näiden dualismien ja hierarkioiden murtamista. Tavoitteena on ihmisyyden, ihmistenvälisyyden ja monilajisuuden kultivoiminen kokonaisvaltaisesti.”
Tuo aineellinen maailma, johon ruumis on tiiviisti kytkeytynyt ja jossa sosiaalistuminen tapahtuu, on annettu/peritty sosiaalikulttuurinen olosuhde. Olli-Jukka Jokisaaren mukaan olosuhde rakentuu kolmen osan varaan, jotka ovat ekosysteeminen maailma (luonto), tulkittu maailma (yhteiskunta, kulttuuri) ja tuotemaailma. Vastuullisuuden näkökulmasta on ymmärrettävä, että yksilön sekä organisaation olisi operoitava kaikilla kolmella tasolla. Kärjistäen on todettava, että antroposeeniksi nimettyä meneillään olevaa geologista epookkia on osaltaan ollut luomassa prosessi, jonka myötä tuotemaailmasta on tullut ihmisen faktista todellisuutta ja siksi erityisesti suhde ekosysteemiseen todellisuuteen hapertuu entisestään. Aikamme sosialisaatioprosessissa ihmiset ohjataan tuotemaailman sisään ja myös ihmisen psyyke pyritään muokkaamaan tuotemaailmakelpoiseksi. Viime vuosina ovat voimistuneet vaatimukset, jossa myös taide halutaan valjastaa ihmisten muokkaamiseksi tuotemaailmakelpoiseksi – koska kilpailukyky ja hyvinvointi! Taiteen nähdään tarjoavan ylivertaisen keinon, jolla ihmisten tunteet, ajattelu ja mielikuvitus saadaan tekemään työtä tuotemaailman hyväksi. Jatkuvan talouskasvun retoriikalla kirjoitetaan narratiivia, jossa se esittää itsensä universaaliksi välttämättömyydeksi, pakottavaksi luonnonlaiksi, joka ihmisten on nyt vain tunnustettava – eihän kukaan nyt painovoimakaan uhmaa! Tämä Suuri Fiktio kietoo sisäänsä kaikki yhteiskunnalliset toimijat, myös taiteen ja sen tekijät. Ja mitkä yhteiskunnalliset kurituskäytänteet aktivoituvatkaan sitä tahoa kohtaan, joka haluaisi tarkastella elämäänsä toisella tavalla – sehän suorastaan ”näyttää varhaiskristillisiin kuolemansynteihin verrattavalta paheelta” (Jokisaari & Pulkki). Näin ollen tuotemaailman rautahäkki vahvistuu yhä edelleen ja viimeiset yhteismaat – ihmisen luovuus, tunteet ja ajattelu – tulevat aidatuksi, siis resursoiduksi! Kuluttajakansalaisen elämä rakentuu kuluttamisen ja työn piirissä ja sen rakentamassa todellisuudessa vapaus on ainoastaan vapautta kuluttaa. Kulutuksesta tulee osa tuotantoprosessia synnyttäen tuotemaailman, jossa ei pelkästään esine tai palvelu ole tuotettu, vaan myös tarve kuluttaa tuotteita ja palveluita tuotetaan. Ihmisten maailma täyttyy tuotteista, joiden tehtävä on lisätä nälkää yhä vimmaisempaan kulutukseen. Näin ollen ihmisestä tulee maailmansa luoja ja luomisensa raaka-aine samalla kertaa.
Jokisaaren mukaan ”Antroposeenilla on syntynyt tuotemaailma, joka houkuttelee, manipuloi ja lopulta pakottaa tuotteiden valmistamiseen ja kuluttamiseen. Ja me otamme tuotteet vastaan ymmärtämättä, mitä se tarkoittaa elämälle – meidän elämäntavallemme ja elämälle ylipäätään. Kun tuotteet ja niiden käyttö omaksutaan, niistä tulee maailma, jossa luvattu vapaa elämä muistuttaa yhä enemmän kääntöpuolestaan. Tuotteen mukana tulee tuoteperhe ja kokonainen järjestelmä, tuote-ekosysteemi, joka on myöhäismodernin ihmisen uusi elämänpiiri, oikos.” Mallit ja käsitteet, joilla tuotemaailmaa tuotetaan, pyrkivät esittämään maailman valmiina ja suljettuna – vaihtoehdottomana elämäntapana. Oleellisinta tässä yhteydessä on tunnistaa vaihtoehdottomuuden seuraus: se sulkee jo ennalta muutoksen horisontin ja kolonisoi tulevaisuuden. Jotta vaihtoehdottomuuteen saataisiin edes orastavia säröjä, jotta transformatiivinen prosessi alkaisi tehdä työtään, on ihmisen ja ei-inhimillisen luonnon suhde on uudelleentulkittava, ja samalla on yritettävä löytää mahdollisuuksia tämän suhteen esiymmärryksen muuttamiseksi (Värri).
Näitä mahdollisuuksia on etsittävä maailmassa, niissä olosuhteissa ja tilanteissa, joissa ihminen toimii, sillä sosialisaatio tapahtuu aina tietyssä ajallisessa ja kulttuurisessa todellisuudessa. Ja samassa olosuhteessa on myös organisaatiota tarkasteltava. Tätä tilanteesta käsin tarkastelua korostavat mm. Laloux, jonka mukaan organisaation on aistittava omaa olemassaoloaan jatkuvasti kysyen, että ”mihin yritys voisi olla menossa?” Tämä aistiminen tapahtuu työntekijöiden toimesta siinä situaatiossa, aistein havaittavassa välittömässä ympäristössä, jossa työtä tehdään. Mutta samaa kuulostelua tehdään myös organisaation tasolla, esim. toimitusjohtajan toimesta – ”sense and response.” Samantyyppistä tilanteessa tarkastelua löytyy myös Lean-johtamisfilosofiasta – ”mene ja tarkastele ongelmaa käytännössä siellä missä sitä ollaan tekemässä.” Näissä kaikissa yhteistä on pyrkimys kokonaisvaltaisuuteen ja organisaation toiminnan näkyväksi tekemiseen, mutta niihin ei ole sisäänkirjoittunut vastuullisuuden kannalta olennaista ekosysteemistä maailmaa. Tähän ongelmaan avun tarjoaa Donna Haraway käsitteellään maailmallistaminen (”worlding”). Hänen mukaansa uusia maailmoja rakentuu tieteen ja taiteen sekä inhimillisen ja ei-inhimillisen välisissä kehkeytymisen prosesseissa. Vastuullisuuden kannalta olennaista on prosessin luonne, jota Haraway kuvailee sympoieettiseksi. Sympoiesis viittaa siihen, että maailmaa ei luo kukaan yksin, vaan se syntyy monien toimijoiden – ihmisten, eläinten, kasvien, mikro-organismien ja muiden aineellisten ja aineettomien tekijöiden – vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä. Tämä tarkoittaa, että jokainen yksittäinen toimija on sidoksissa muihin ja että todellisuus muotoutuu yhdessä muiden kanssa. Myös organisaatiot toimivat yhdessä muiden kanssa, samaan maailmaan kietouneena. Harawayn mukaan meidän olisi pysyttävä nykyhetken ongelmien parissa – ajateltava niiden kanssa ja pohdittava, miten ymmärrämme maailmaa ja millaiseksi sen rakennamme. Haraway kutsuu ihmisiä ottamaan aktiivisen ja vastuullisen roolin maailmassa elävien olentojen kanssa, sen sijaan että maailma nähtäisiin vain ihmisten hallitsemana ympäristönä. Ursula K. Heisen mukaan olisi kehitettävä kykyä paitsi paikallisten sidonnaisuuksien havaitsemiseksi (”sense of place”), niin myös kehitettävä planetaarista tietoisuutta (”sense of planet”). Hänen mukaansa globalisaatio ja maailmanlaajuiset ympäristöongelmat edellyttävät ”paikasta toiseen” -ajattelua. Tämä tarkoittaa, että meidän on löydettävä tasapaino paikallisen paikan ja globaalin tietoisuuden välillä, jotta voimme ymmärtää, miten laajamittaiset ekologiset ongelmat vaikuttavat kaikkialle. Jokisaari sanoo Günther Andersia versioiden, että maapallon ekosysteemien ja ihmisten olemassaolon kannalta keskeinen kysymys on, kykeneekö ihminen luomaan tuotemaailmalle vaihtoehtoisia elämänmuotoja. Tuotemaailman syntymiselle keskeistä on ollut paitsi teknologisoitunut maailmasuhde, niin myös se teknologinen kehitys, joka mahdollistaa yhä uusien resurssien/olioiden haltuunoton osaksi tuotemaailmaa ja joka osaltaan heikentää ekosysteemituntoisuuttamme, planeetan tuntua jalkojemme alla.
Vastuullisuutta on täten mahdollista tarkastella sellaisten käytänteiden luomisena, jotka tarjoavat avaumia, edes hauraita näkymiä kestävään kanssaolemiseen, sellaiseen, joka loisi toivoa kaikista niistä mahdollisuuksista, jotka pintautuisivat esiin ihmisen ja ei-inhimillisen luonnon suhteen radikaalista uudelleenymmärtämisestä. Jokisaarta varioiden kyse on radikaalista kuvittelusta, joka on kulloisenkin yhteiskunnan ontologisten, episteemisten ja moraalisten sitoumuksien paljastamista siten, että ne voidaan kuvitella toisin – ja Harawayn ajatusta seuraten: tämä kuvittelu on tehtävä yhdessä muiden kanssa.
Seuraavat tekstit, niiden ajatukset osallistuivat tämän tekstin syntyyn – näiden kanssa ajattelin:
SIVISTYS VAURAUTENA, Arto O. Salonen & Maria Joutsenvirta
YRITYSVASTUU 2.0 – JOHTAMISEN UUSI NORMAALI, Terhi Koipijörvi & Sari Kuvaja
VASTUULLINEN LIIKETOIMINTA KANSAINVÄLISESSÄ MAAILMASSA, Maria Joutsenvirta, Minna Halme, Mikko Jalas & Jukka Mäkinen
KASVATUS EKOKRIISIN AIKAKAUDELLA, Veli-Matti Värri
TUOTEMAAILMAN UMPIKUJASTA LUOVUTTAMISEN ETIIKKAAN, Olli-Jukka Jokisaari & Jani Pulkki
STAYING WITH THE TROUBLE, Donna Haraway
KOHTI PLANETAARISTA TUNTUA, Anna-Kaisa Koistinen & Sanna Karkulehto
KASVATUS TUOTEMAAILMASSA, Olli-Jukka Jokisaari
VASTUULLISUUDEN TULEVAISUUS, Eeva Hellström & Pinja Parkkonen
REINVENTING ORGANIZATIONS, Frederic Laloux
SEUTU JOKA EI OLE PAIKKA, Eetu Viren & Jussi Vähämäki
AINEELLINEN YHTEISÖ, Turo-Kimmo Lehtonen
SENSE OF PLACE AND SENSE OF PLANET, Ursula K. Heise
Verkkolähteet:
B-Corp: Building the Movement
Degrowth: Degrowth
0 kommenttia